Apua.
Tämä on taas näitä aikoja kun pitäisi osata päättää asioista.
Mihin koulun jälkeen?

Olen aina ajatellut, että kyllähän sitä lukioon, kun kaikki muutkin. Sain juuri kuulla, että melkein suurin osa nuorista menee nykyään amikseen, vaikka arvosanat riittäisivätkin lukioon. Haluavat päästä nopeasti tekemään sitä mistä ovat oikeasti kiinnostuneita. Kuulostaa hyvältä. Miksi siis amiksien maine on niin alhaalla?
Lukio. Kuulostaa pelottavalta mutta samaan aikaan hyvältä.
Onko lukio yliarvostettu?
Tätä olen miettinyt. Vanhemmat haluaisivat että menen lukioon. Mutta en jaksaisi oikeasti lukea. On mielestäni muutenkin hiukan epäreilua vaatia menemään lukioon, kun isä on käynyt amiksen ja äiti ei kumpaakaan. Aloitti opiskelut sitten myöhemmin jossain muualla. Miksi siis minun pitäisi mennä lukioon?
Toisaalta, minulla on myös ylpeyteni. Kun ihmiset kysyvät että missä opiskelen, haluaisin vastata  "lukiossa". Saattaisin hävetä amista, juuri huonon maineensa vuoksi.

Olin tänään tutustumassa erääseen amikseen, grafiikan linjaan.
Paikka ylitti odotukseni täydellisesti, ja kuvani amiksista muuttui jonkin verran. Rakennus oli iso ja uusi, hyvin hoidettu, puhdas, ja mukavan näköinen. Ruoka oli hyvää, ja suurimman vaikutuksen tekivät ehkä leivät, jotka oli juuri leivottu ! Lämpimiä olivat.
Tietokone luokka. Itseasiassa niitä oli 5 luokkaa. Kun minut tuotiin yhteen niistä luokista, leukaluuni kohtasi lattian. Luokka oli täynnä uusinta teknologiaa, iMaceja !
I must say cool.

Mutta silti.
Ongelma ei ole vielä ratkaistu.
Mihin koulun jälkeen ?

Hohhoijaa. Joku erittäin mukava ihminen otti sitten taas valtuudekseen haukkua minua. Ja voi herranjumala mistä aiheesta! Kynsistä! Ottaako joo vähän päähän.
Tämä tapahtui siis irc-galleriassa, missä minullakin on kuvia. Olin laittanut sinne kuvan, jossa pidän kättä suun edessä, ja kuvatekstissä lukee OMG. Kaikilla on näitä kuvia.
Sitten äsken, tuosta noin vain, joku random tyyppi tulee siihen kuvaan kommentoimaan, että "ei noin paskoja lakkoja kannata esitellä."
Mm. Joop, olen kyllä aivan sata prosenttisen varma, että tämä täysin tuntematon tyyppi tietää tarkalleen että miksi olin kyseisen kuvan laittanut, ja on varma että lesoan vain kynsilläni. Ei voi muuta sanoa kuin paskat.
Kynnet eivät olleet oikeastikkaan mitenkään ihmeelliset, eivät edes hienot. Aika tavallisesti lakatut, mitä nyt vähän jotain kuviota. En ollut kiinnittänyt niihin tuossa kuvassa sen enenpää huomiota, mutta piilotin nyt sitten kuvan kun ne kynnet niin kamalasti ihmisiä häiritsevät.

Huoh näiden kanssa!

Olinpa tässä muutama viikko sitten ostamassa kännykkää.
Kävin kaikki kuolleen kauppakeskuksemme kännykkä kaupat läpi, ja joka paikassa palvelu oli lievästi sanottuna surkeaa.

Ensimmäisessä liikkeessä katselin läppäpuhelinta, ja kyselin siitä. Myyjä ei keskittynyt minuun ollenkaan, vaan edessä olevaan tietokoneeseen ja vastaili kysymyksiini poissa olevasti. Kysyin tuleeko kaikki johdot joilla ladata musiikkia paketin mukana . Myyjän mukaan tuli. Ainoa, jonka hän sanoi oikein, oli puhelimen hinta.
Toisessa liikkeessä katselin samaa puhelinta uudelleen. Se oli 20 euroa halvempi kuin edellisessä liikkeessä, mutta sain tietää että siihen täytyisi ostaa muistikortti joka maksaa 20 euroa. Tämän kaiken luin lapusta, koska yksikään myyjä ei kertonut minulle puhelimesta. Kaikilla oli kiire, eikä kukaan tahtonut kuulevan, että haluan ostaa uuden puhelimen.
kolmannessa ja viimeisessä liikkeessä myyjä ei kuunnellut toiveitani, eikä kysymyksiäni. Hän yritti myydä aina vain hienompaa ja koko ajan toinen toistansa kalliimpaa puhelinta minulle. Kerroin hänelle mainoksesta, jossa hakemani läppäpuhelin olisi alennuksessa juuri tässä liikkeessä. Mies sanoi olevansa tietämätön alennuksesta ja kieltäytyi myymästä puhelinta siihen hintaan joka oli mainoksessa. Hän kuitenkin tarjosi minulle puhelimeen ilmaista muistikorttia, jossa olisi jo valmiina musiikkia! Kieltäydyin kohteliaasti ja läksin.
Pyysin isäni paikalle, halusin kakkoskaupan hupelimen. Isä kumminkin halusi käydä myös muissa liikkeissä.
Ensimmäisessä liikkeessä isäni kysyi samoja kysymyksiä kuin minä, ja myyjä vastasi paljon aktiivisemmin, ja kertoi muistikortista josta minulle ei ollut mainittu ollenkaan. Kertoi hän myös, että paketin mukana ei tule lataus johtoja.
Toisessa kaupassa muistikortin hinta olikin äkkiseltään 40 euroa, eikä 20, niinkuin minä luin paperista. Lisäksi myyjä väitti kivenkovaan, että latausjohdot ovat paketissa. Isäni pyysi näyttämään pakettia. Paketissa ei ollut latausjohtoja.
Kolmannessa liikkeessä oli jo joku muu asiakas. Yksinäinen myyjä ei kerennyt huomioimaan meitä ollenkaan.

Menimme takaisin toiseen liikkeeseen. Loppuen lopuksi saimme järjestettyä kännykkä kaupat, mutta hermot siinä meni kyllä yhdeltä jos toiselta. Isäni oli minuun tyytymätön, kun en ollut saanut oikeita tietoja kaupoista. Minä puolestani olin kovin tyytymätön myyjiin. Lisäksi olin ensimmäistä kertaa yksin kännykkä ostoksilla, miten osaisin hoitaan ensimmäisellä kerralla asiat puhtaasti? 
Mutta oli jännä huomata, miten palvelu muuttui, kun isäni tuli paikalle ja myyjät huomasivat että olen oikeasti ostamassa puhelinta.

Mistäs sitä taas kirjoittaisi. On kulunut kamalasti aikaa viime kirjoituksista, ja koko ajan blogiini eksyy porukkaa, mikä on tietysti hyvä juttu. On taas sattunut ja tapahtunut kaiken laista, ja tänään kerron uusimmasta ongelmastani: Koulun kevät-tanssiaiset.
Nämä tanssit eivät ole mitkään discoaiheiset, vaan perinteistä kicapoota [vai miten se nyt kirjoitetaankaan :D] valssia ja sellaista [niitä vaikeampia tansseja, kuten minä sanon]. Tottahan toki on myös tarjolla uudempaa musiikkia.
Käyn koulua, joka on yhdistetty kahdesta koulusta. Tämä on koulun ensimmäinen yhteinen vuosi, ja toisella koululla ei koskaan ole tanssiaisia ollut. Suurinosa odottaa tanssiaisia innolla, toiset kauhulla. Käytävillä verestetään viimevuoden muistoja, ja toiset kuuntelevat, mitä tuleman pitää. Tytöt tuskailevat mekkojensa kanssa. Toisilla ei ole päällepantavaa, toisilla on valinnan vaikeus.
Seuraavaksi näillä joilla ei viimevuonna tanssiaisia ollut, miettivät mitä tanssiaisissa tapahtuu,  ja sellaista. Sitten herää kysymys: pitääkö kysyä tanssiaisiin paria?
Osa "toisen"koulun puoliskosta puhuu pareista ja ketä tulisi pyytää. Jotkut pojat ovat jo pareja kyselleet. Me, joilla oli tanssiaiset viime vuonna tiedämme, ettei pareja tarvitse olla.
Eilen sitten, yksi hyvin.. öh.. epämiellyttävä poika tuli kysymään minua parikseen. Yritä nyt siinä takellella itsesi kamalasta tilanteesta kiltisti irti, pahoittamatta toisen mieltä. Pääsin itseni mielestä ihan kohtalaisesti tilanteesta, mutta pelottaa jos poika tulee uudelleen itse paikan päällä roikkumaan. Ihan rehellisesti sanottuna en tahtoisi näyttäytyä tämän kanssa julkisesti missään. Johtuu siitä, että tämä kyseinen tyyppi laulaa joka paikassa, naksauttelee polviaan, ja on yleinen vitsi joka paikassa. Eikä tämä pelkästään siitä johdu, että väheksyisin tätä tyyppiä mitenkään- en vain yksinkertaisesti halua.

Lisäksi ennen tanssiaisia tulee kamala kiire, kun minulla on vielä kaiken hyvän lisäksi vielä tanssiseurani kevätjuhlat. Koulun tanssiaiset alkavat klo 18.00, ja seuran juhlat klo 18.00. Ja tottakai siellä sitten esiinnytäänkin. Myöhästyn koulun tanssiaisita varmasti. Naureskeltiin juuri muiden ryhmäläisten kanssa, että joo, mennään esiintymisasuissa tanssiaisiin. Meillä on siis esiintymis asuina pinkit paljettipaidat [sellaiset pussimaiset topit, jotka ovat vasta lantion kohdalta kiinni kahdella hakaneulalla, eli kylki näkyy] niiden alle mustat topit/rintsikat. jalkoihin mustat verkkosukkikset, siihen päälle microshortsit, mustat tietysti.Mustat säärystimet, ja mustat käsineet, joiden varsi on melkein koko käden pituinen. Kaiken kruunaa mustat silinterit, joissa on hopeinen nauha ja pinkkejä paljetteja.

Kommentoikaa toki.

Olin tuossa yksi kaunis sunnuntai ulkona kaverini kanssa hengaamassa. Oli lämmin, jopa +16 astetta! Verestelimme vanhoja koulumuistojamme menemällä ala-asteen pihalle. Hengasimme aikamme ja miltei joka askeleella henkäisimme, että "voi vitsi, ei olla oltu täällä pitkään aikaan" tai "mä en muistanu että täällä oli tällänen". Aika kävi kuitenkin pitkäksi, ja lähdimme kiertelemään ympäriinsä täällä tutuissa maisemissa.

Olimme juuri menossa erään päiväkodin ohi, kun huomasin, että joitain 2-3 luokkalaisia poikia repivät alle koulu ikäiseltä, tai ensiluokkalaselta sählymailaa kädestä.
Kiusattu poika yritti soittaa äidilleen, ja suojautua kiusaajilta samalla. Pojat huusivat puhelimeen hävyttömyyksiä, ja yrittävät varastaa puhelinta.
Rupesin tärisemään hillittömästi. Tärisin pelkästä puhtaasta vihasta. En voinut itselleni yhtään mitään. Päätin mennä seuraamaan tilannetta lähempää - olisin kuitenkin hiljaa niin kauan  kuin se olisi tarpeen.
Kiusaajat eivät häiriintyneet ollenkaan tulostani, olivat vain keskittyneitä kovisteluun.
Poika rupesi juoksemaan karkuun kiusaajia. Kiusaajat lähtivät perään. Lähdin minäkin, kävellen tosin.
Tärisin entistä enemmän.
Näin, kuinka kolme kiusaajaa oli ahdistanut pojan nurkkaan, ja keskemmäisen nyrkki nousi valmiina lyömään. Siinä vaiheessa raivollani ei ollut rajaa.
"MITÄ IHMETTÄ SÄ TEET, KIUSAATSÄ SITÄ, MITÄ?!" Huusin niin, että piha raikui. En välittänyt. Kiusaaja vastasi heiveröisesti, että "joo, kiusaan", ja juoksi kaksi muuta kannoillaan pois.
Vähän matkan päästä pojat alkoivat näyttämään keskisormea, ja haukkumaan horoksi, lehmäksi, huoraksi, paskapääksi ja moneksi muuksi. Haistattelin heille vitut ja käskin painua perseeseen.

Pyysin pikkupojalta anteeksi kiroilua, ja sanoin etten yleensä kiroile. Hymyilin, ja sanoin, että en usko että tulevat enää kiusaamaan. Poika oli kiitollinen, ja olin hyvilläni.

Tiedän, etten olisi pienten kuullen saanut kiroilla,mutta voima sanat menevät yleensä paremmin perille, kuin se, että sanoo "Muita ei saa kiusata."

Meemi lukijoille:
Oletteko koskaan puuttuneet kiusaamiseen, miten,missä ja milloin? Oletteko olleet kiusattuja, tai kiusaajia?