Apua.
Tämä on taas näitä aikoja kun pitäisi osata päättää asioista.
Mihin koulun jälkeen?

Olen aina ajatellut, että kyllähän sitä lukioon, kun kaikki muutkin. Sain juuri kuulla, että melkein suurin osa nuorista menee nykyään amikseen, vaikka arvosanat riittäisivätkin lukioon. Haluavat päästä nopeasti tekemään sitä mistä ovat oikeasti kiinnostuneita. Kuulostaa hyvältä. Miksi siis amiksien maine on niin alhaalla?
Lukio. Kuulostaa pelottavalta mutta samaan aikaan hyvältä.
Onko lukio yliarvostettu?
Tätä olen miettinyt. Vanhemmat haluaisivat että menen lukioon. Mutta en jaksaisi oikeasti lukea. On mielestäni muutenkin hiukan epäreilua vaatia menemään lukioon, kun isä on käynyt amiksen ja äiti ei kumpaakaan. Aloitti opiskelut sitten myöhemmin jossain muualla. Miksi siis minun pitäisi mennä lukioon?
Toisaalta, minulla on myös ylpeyteni. Kun ihmiset kysyvät että missä opiskelen, haluaisin vastata  "lukiossa". Saattaisin hävetä amista, juuri huonon maineensa vuoksi.

Olin tänään tutustumassa erääseen amikseen, grafiikan linjaan.
Paikka ylitti odotukseni täydellisesti, ja kuvani amiksista muuttui jonkin verran. Rakennus oli iso ja uusi, hyvin hoidettu, puhdas, ja mukavan näköinen. Ruoka oli hyvää, ja suurimman vaikutuksen tekivät ehkä leivät, jotka oli juuri leivottu ! Lämpimiä olivat.
Tietokone luokka. Itseasiassa niitä oli 5 luokkaa. Kun minut tuotiin yhteen niistä luokista, leukaluuni kohtasi lattian. Luokka oli täynnä uusinta teknologiaa, iMaceja !
I must say cool.

Mutta silti.
Ongelma ei ole vielä ratkaistu.
Mihin koulun jälkeen ?